Kuopion Yrittäjät

Kuopion Yrittäjät on vuonna 1980 Savon Yrittäjistä omaksi paikallisyhdistyksekseen eriytynyt yrittäjien oma järjestö, jonka pitkän tähtäimen tavoitteena on luoda Kuopioon Suomen parhaat yrittämisen olosuhteet. Toiminnan tarkoituksena on parantaa Kuopion alueen yrittäjien asemaa, kilpailukykyä ja yrittämisen edellytyksiä.  Jäsenistöön kuuluu kaikenkokoisia yrityksiä, kaikilta toimialoilta. Noin puolet jäsenistöstä on yksinyrittäjiä.

Yhteiskuntavaikuttamisen lisäksi Kuopion Yrittäjät edistää toiminnallaan yrittäjien välistä yhteistyötä, yhteisöllisyyttä ja verkostoitumista. Yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa järjestö tarjoaa jäsenille monipuolisia neuvontapalveluja sekä koulutus- ja virkistystilaisuuksia. (Lähde: www.yrittajat.fi)

Sain Savon ammatti- ja aikuisopiston sekä Kuopion Nuorkauppakamarin kautta upean mahdollisuuden osallistua Päivä johtajana -projektiin. Pääsin siis seuraamaan Kuopion Yrittäjien toiminnanjohtajaa, Kirsi Sisso-Litmasta, yhden päivän ajaksi. En osannut odottaa etukäteen millainen päivästä tulisi, mutta olin innoissani ja avoimin mielin. Tunsin olevani etuoikeutettu, etenkin kun olin projektiin hiukan yli-ikäinen ja luulin, etten voisi edes hakea mukaan.

Päivä johtajana – olipa mielenkiintoinen, vauhdikas (tai siltä se omasta mielestä tuntui) ja runsastietoinen päivä!

Aamu alkoi klo 9 Kuopion Yrittäjien sekä Kuopion Uusyrityskeskuksen yhteisten tilojen kahvihuoneessa aamukahvilla. Pääsin jo heti alkuun tutustumaan useampaan työntekijään. Pöydän äärellä keskustelun aihe painottui tämänhetkisiin opintoihini (leipuri-kondiittori) sekä kiinnostukseeni yrittäjyyteen. Ilmassa pyöri myös varsin varteenotettavia yritysideoita.

Päivä jatkui Kirsin mukana. 10 vuoden toiminnanjohtajan uraan on varmasti mahtunut kaikenlaista ja huomasin, että työnkuvaan kuuluu mm. viestintää, tapahtumien järjestelyjä ja markkinointia, seuraavan vuoden suunnittelua ja kokousten aikataulutusta. Toiminnanjohtajan, ja itse asiassa monen muunkin paikalla olleen työntekijän, työnkuvaan kuuluu isojen kokonaisuuksien hallitseminen. Myönnettäköön, että osa tiedoista meni hiukan yli ymmärryksen.

Kuopion Yrittäjät pyrkii toimimaan melko spontaanisti sekä yrittäjämäisesti, tietenkin samalla mm. yhdistyksen, hallituksen sekä eettiset säännöt huomioiden. Maailma kuitenkin muuttuu jatkuvasti, eikä aina voi suunnitella vaikkapa viiden vuoden päähän. Tämän vuoksi myös toiminnanjohtajan tarvitsee kouluttautua jatkuvasti.

Kirsi kertoi olleensa itsekin yrittäjänä lähes parinkymmenen vuoden ajan, joka useiden koulutusten sekä ammattitutkintojen lisäksi on ollut oiva kokemuspohja nykyiseen tehtävään. Kukapa osaisi tukea yrittäjiä yhtä hyvin kuin itse yrittäjänä ollut?

Johtajan päivät ovat vaihtelevia, eikä yksikään ole samanlainen. Työasioita miettii usein myös vapaa-ajalla, mutta Kirsille se tuntuu olevan luontevaa eikä niinkään stressaavaa. Puhetta oli myös siitä, että yrittäjäkasvatukseen tulisi panostaa enemmän kouluissa, sillä kotimainen yrittäjyys on osa valtion hyvinvointia. Lisäksi työelämän pelisääntöjenkään kertaaminen ei olisi pahitteeksi. Jo työnhakuvaiheessa kannattaa pyrkiä erottautumaan joukosta ja menemään itse paikanpäälle sekä näyttää, että todella haluaa tehdä kyseistä työtä. Asetu rohkeasti esille. Nykyisin on paljon piilotyöpaikkoja, joista ei ilmoitella julkisessa haussa. ”Asenne ratkaisee. Aina.” kuten Positiivareilta tuttu lause asian kiteyttää.

Luonnollisesti päivän aikana keskusteltiin myös yrittämisestä sekä yrityksen perustamisesta. Ennen yrityksen perustamista kannattaa aina tehdä huolellinen pohjatyö: millainen on yrityksen substanssi, arvo, omat vahvuudet ja osaaminen yrittäjyyteen? Miten yrittää ja missä? Mitkä ovat yrityksen riskit? Miten markkinoidaan tai rahoitetaan? Mikä on alueen kysyntä tai tarjonta? Mitä uutta ideassa on? Miten hoidetaan sosiaali- tai eläketurva? Itse yrityksen perustaminen ei ole vaikeaa, mutta nykysuomen byrokratia vaatii kustannuksia, jotka omalta osaltaan vaikeuttavat yrittäjien toimintaa. Laaja verkostoituminen kuitenkin auttaa ja tukee yritystoiminnassa. Miksi myöskään aloittaa yritystä täysin tyhjästä, mikäli voi ostaa valmiin yrityksen? Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Ei siis välttämättä myöskään kannata tehdä isoja päätöksiä hetken mielijohteesta, vaan asioihin todella kannattaa ensin perehtyä.

Summa summarum: päivä oli antoisa ja uskon että tulen jatkossakin olemaan yhteydessä Kuopion Yrittäjiin sekä Kuopion Uusyrityskeskukseen. Keskustelut toiminnanjohtajan ja talon työntekijöiden kanssa olivat avartavia ja oma kiinnostus yrittäjyyteen vain kasvoi. Mieleen jäi asenteen, sitkeyden sekä periksiantamattomuuden tärkeys. Lisäksi suhteellisen iso osa yrittäjistä eläköityy lähivuosina, joten uusille yrittäjille olisi tarvetta. Johtajuus tuo varmasti haasteita, mutta osaa olla myös antoisaa.

Kiitos Kirsi Sisso-Litmanen, Kuopion Yrittäjät, Kuopion Uusyrityskeskus, Kuopion Nuorkauppakamari, Savon ammatti- ja aikuisopisto sekä muut projektin ja hienon kokemuksen mahdollistaneet henkilöt sekä yritykset!

Veera Ahokas, tuleva leipuri-kondiittori

sy_kuopio

img_20161124_171721 20161124_184755