Kuopion Kaupunki

Olin tutustumassa Kuopion Kaupungilla markkinointijohtajan päivään. Kirsi Soininen on valmistunut Jyväskylän yliopistosta 1996. Pääaineena hän on opiskellut markkinointia. On aina ollut monialainen tekijä. Hän on harrastanut paljon mm. taidetta.

Lukion toisella luokalla Kirsi on ollut Ranskassa. Hän ei osannut juuri ollenkaan ranskaa, kun lähti opiskelemaan. Kauppatieteiden opintojen aikana hän on ollut Englannissa opiskelemassa. On ollut pankkimaailmassa töissä mm. markkinoinnissa. Kirsi on ollut myös teollisuuden alalla töissä Dunissa. Hän vastasi mm. tuotevalikoimasta ja markkinoinnista.

Kirai on tullut perheensä kanssa Etelä-Suomesta Kuopioon. Hän on nyt työskennellyt nykyisessä työpaikassa noin 5 vuotta. Hänen on pitänyt oppia julkisen sektorin työstä paljon. Hänellä on noin 30 alaista. Työ on todella verkostokeskeistä ja vaatii paljon yhteistyötä eri ihmisten kanssa.

Kirsin toimenkuva on suuri. Hän on myös kaupunginhallituksessa mukana.

Olin Kirsin mukana hyvinvointikokouksessa. Kokouksessa käsiteltiin mm. miten saataisiin aktivoitua kuopiolaisia enemmän ulkoilemaan. Kokouksessa käytiin myös läpi miten Kuopion ulkoilupaikkoja voisi kehittää.

Toinen kokous käsitteli Kuopion brändiä. Kokouksessa käsiteltiin miten Kuopiosta saataisiin vetovoimainen. Kokouksessa näytettiin visuaalista konseptia. Tykkäsin siitä todella paljon.

Kävin myös tutustumassa tilakeskukseen. Siellä minua opasti Seija Harinen. Seija kertoi minulle mitä heidän talossa tapahtuu. Tapasin monenlaisia ihmisiä. Minulle tuli yllätyksenä, kuinka monta ammattilaista siellä työskentelee.

Opin päivän aikana, että johtajan työ on todella kiireistä ja kokouksia on päivän aikana monia. Johtaja katsoo myös, että asiat hoituvat ajallaan.

Kaiken kaikkiaan tämä projekti on ollut äärimmäisen mielenkiintoinen.

Sakari Kinnunen

kuopio